Tekstit

Else Holmelund Minarik — Pikku Karhun tarinat

Kuva
Olen pieni nalle vain... pullea!  Tiedän, tiedän. Lausahdus on peräisin aivan täysin toisesta lastenkulttuurin teoksesta, nimittäin Nalle Luppakorvasta, mutta en voinut siltikään vastustaa kiusausta aloittaa kirjoitustani juuri sillä. Onhan Luppakorvassa ja Pikku Karhussa kuitenkin jotakin samaa. Sellaista ajatonta ja lämmintä, joka ihastuttaa sekä pientä että vähän isompaakin lukijaa ja katsojaa.  Pikku Karhun tarinat olivat yksi niistä teoksista, jotka luin useampaan otteeseen. Se löytyy edelleen hyllyistäni. Kirjahyllyissäni on edelleen vajaan kahden hyllyrivin mittainen rivi lastenkirjoja, joita joskus aikanaan luin. Sellaisia kirjoja, joihin välillä haluan, tai ainakin olen ajatellut haluavani, palata. Pikku Karhu on toki siellä joukossa, vaikka en teosta olekaan avannut useisiin vuosiin. Nyt kaiken muun lukemisen lomassa tuntui sopivalta tehdä pieni vierailu tämän pikkuisen karhun maailmaan.  Kokoelmapainos Pikku Karhun tarinat sisältää kolme Else Holmelund Minariki...

Stein P. Aasheim — Fjellene har meg nå

Kuva
  Vuorilla on minut nyt. Kaikki jotka ovat omistaneet elämästään edes jonkinlaisen merkittävän osan vuorille, jakanee teoksen nimen ajatuksen tavalla tai toisella. Tämä teos veti minua puoleensa, sillä tunnistin itseni sen nimestä, ja kannessa oleva kuva vuoresta ja laajasta taivaasta sen yläpuolella sai minut tuntemaan suurta vetovoimaa, joka vain vuorilla on. Rakastan norjan kielen sanaa fjellheimen . Vuorikoti. Suomessa sitä sanaa ei ole eikä se kanna samanlaista merkitystä vuorista ihmisen henkisenä kotina. Sitä sanaa kuitenkin ajattelin usein tätä teosta lukiessani.  Pintapuolisesti kirja kertoo Aasheimin seikkailuista vuorilla ja erityisesti elämästään vuoristomökissä. Päätarkoitus on kuitenkin niissä ajatuksissa, joita hänellä on yhteiselosta vuorten kanssa ja siitä kielestä, jota vuoret puhuvat. Näitä sitten tarkastellaan useista näkökulmista.  Minun ja Aasheimin elämä vuorilla tuskin voisi olla yhtään enempää erilainen. Aasheim on elänyt vuorilla pidempiä pätkiä,...

Blogi vuonna 2026?

Kirjoitin kirjablogia silloin joskus blogien suuruusvuosina. Se oli hienoa aikaa, mutta se aika lopulta katosi. Silloin tällöin on kuitenkin herännyt kaipuu palata bloggailun pariin, semminkin kun en ole löytänyt itselleni kotia tiktokkailun ja sen sellaisen maailmasta. Ei kuitenkaan tuntunut oikealta ajatukselta vain palata vanhan blogin pariin, joten aloitin uuden puhtaalta pöydältä. Toisaalta blogillani on jalompiakin henkilökohtaisia pyrkimyksiä. Ensinnäkin se, että kirjoittamiseni on pitkälti supistunut sähköposteihin, viestittelyyn ja tutkimustekstin kirjoittamiseen, jossa kirjoittaminen etenee lause ja ajatus kerrallaan, joita vielä muokkaakin loputtomat kerrat. Toisinaan kirjoitan kirjeitä. Kyky kirjoittaa pidempää tekstiä, pysähtymättä jokaisen lauseen jälkeen tarkistamaan asioita eri lähteistä, on osittain kadonnut. Ei katoamalla kadonnut, mutta taidon ylläpitäminen vireänä vaatii enemmän aikaa, kuin mitä sille olen pitkiin aikoihin suonut. Toisaalta se, että suomeksi kirjoit...